24.08.2017
#ihanvaalasta - Nuoret kehittämään Vaalaa Instagram-kisan kautta

Kännykkäkamerat tarkentavat nyt kunnan kehittämiskohteisiin

Nuoret kehittämään Vaalaan Instagram-kisan kautta

Vaalan kunta houkuttelee 15-29-vuotiaita nuoria havainnoimaan elinympäristönsä mahdollisuuksia ja heikkouksia Instagram-kuvakilpailun kautta. Huomenna perjantaina käynnistyvän #ihanvaalasta-kisan tavoitteena on luoda yhdessä kehittämisen meininkiä ja nostaa esiin konkreettisia kehittämiskohteita. Nuoret halutaan mukaan kunnan kehittämiseen.

- Nuoria kiinnostavat arjen asiat ja niiden hoitaminen. Kunnan tehtävänä on luoda kanavia, joilla vuoropuhelu sujuu helposti ja nuoria kiinnostavalla tavalla, perustelee kunnanjohtaja Tytti Määttä kilpailun ideaa.

- Haluamme nostaa esille Vaalan vahvuuksia nuorten silmin ja toisaalta osoittaa kehittämisen kohteita, joita voimme esimerkiksi hankerahoituksen kautta kehittää Määttä jatkaa.

Kilpailun alustaksi on valittu Instagram-kuvapalvelu. Instagram on ilmainen kuvien jakopalvelu ja sosiaalinen verkosto, jossa käyttäjät voivat jakaa kuvia ja kommentoida toisten käyttäjien kuvia. Vaalan kunta avasi Instagramissa oman Vaalaofficial–tilinsä alkuvuonna 2017, ja sillä on tällä hetkellä pari sataa seuraajaa. Kunnan haluaa olla läsnä siellä, missä ihmisetkin ovat - myös sosiaalisen median eri kanavissa.

#ihanvaalasta –kilpailuun voivat osallistua 15 – 29 –vuotiaat vaalalaiset. Kisaan pääsee mukaan ottamalla kisan teemaan sopivan kuvan ja julkaisemalla sen Instagramisssa tunnisteella #ihanvaalasta. Tunnisteet eli hastagit ovat #-merkillä erotettuja hakusanoja, joilla muut käyttäjät voivat etsiä kuvia. Kisakuvassa saa käyttää muitakin tunnisteita. Esimerkiksi teemajakoa tukevat hastagit #huiput ja #tuunattavaa ovat suositeltavia.

Kilpailu käynnistetään Vaalassa perjantaina 25.8. pidettävässä nuortenillassa, Tuu tekeen Vaalaa –fobiassa, jossa nuoret pääsevät osallistumaan myös Vaalan kuntastrategian tekemiseen. #ihanvaalasta -kisa kestää lokakuun loppuun saakka. Voittajan valitsee tuomaristo, jossa on mukana vaalalaisia nuoria ja kunnan edustajia. Voittaneen kuvan ottaja palkitaan älypuhelimella.

Kilpailu on osa Vaalan kunnan kaksivuotista Veto Vaalaan –kehittämishanketta. Hankkeella pyritään tuomaan Vaalaan uutta elinvoimaa. Hanketta rahoittaa Oulujärvi Leader EU:n Maaseuturahaston kautta.

Lisätietoja:
Tytti Määttä, kunnanjohtaja, p. 0400 855 920, tytti.maatta@vaala.fi
Satu Himanen, projektipäällikkö, p. 0400 855 901, satu.himanen@vaala.fi

Lisätietoa #ihanvaalasta –kilpailusta ja kisan säännöt: http://www.vaala.fi/sivu/fi/ihanvaalasta/
Vaalan Instagram-tili: @vaalaofficial

« Takaisin