09.09.2014
Uudet Senioripisteet ja palvelunumerot ikäihmisille

Uudet Senioripisteet ja palvelunumerot

neuvovat ikäihmisiä kaikissa ikääntymiseen liittyvissä asioissa

Utajärven Senioripisteen avajaisia vietetään perjantaina 19. syyskuuta kello 9 Suvituulen palvelukeskuksessa ja Vaalan avajaisia maanantaina 6. lokakuuta kello 10 terveysaseman neuvolanpuoleisessa päädyssä. Avajaisissa kerrotaan ohjaus- ja neuvontapalveluista ja Senioripisteen toiminnasta sekä esitellään Omahoito-palvelua kahvittelun ja arpajaisten lomassa.

Senioripisteet ovat osa Oulunkaaren ikääntyneiden ja heidän omaistensa ohjaus- ja neuvontapalveluita. Ikääntyneillä on mahdollisuus saada ohjausta ja neuvontaa 15. syyskuuta alkaen kuntakohtaisista palveluohjausnumeroista, Senioripisteistä, palveluoppaista sekä sähköisen Omahoito-palvelun kautta.

Ohjausta ja neuvontaa tarjotaan ikääntymiseen liittyen, niin kunnan, järjestöjen, yritysten kuin Oulunkaarenkin palveluista. Senioripisteissä voi käydä kysymässä apua muun muassa lomakkeiden täyttämiseen tai sähköisen Omahoito-palvelun käyttöön. Utajärven Senioripiste on avoinna perjantaisin kello 9–11 ja Vaalan Senioripiste maanantaista perjantaihin kello 10-11.

Palveluoppaista voi löytää itse tarvitsemansa tiedon. Palveluoppaita on jaossa Senioripisteissä, kotihoidossa, terveysasemilla, päivätoiminnassa sekä sähköisesti osoitteessa www.oulunkaari.com. Omahoito-palvelun kautta voi lähettää palveluohjaajille kysymyksiä sekä täyttää sähköisesti kuljetuspalvelun, omaishoidon ja ympärivuorokautisen hoidon hakemuksen. Palveluun kirjaudutaan pankkitunnuksilla osoitteessa www.oulunkaarenomahoito.com. Kuntakohtaisiin ohjaus- ja neuvontanumeroihin vastaavat palvelualueiden omat palveluohjaajat. Utajärven ikäihmisten ohjaus- ja neuvontanumero on 050 917 7346 ja Vaalan numero on 050 448 5541.

Ohjaus- ja neuvontapalveluiden kehittämistyön taustalla ovat asiakaslähtöisten palvelujen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä ikääntyneiden osallisuuden ja hyvinvoinnin tukeminen yhteistyössä kuntien ja muiden toimijoiden kanssa. Ikäihmisten hyvinvoinnin lisääminen ohjaus- ja neuvontapalveluiden avulla on osa Oulunkaaren kuntayhtymän strategian, vanhuspalveluiden tiekartan ja vanhuspalvelusuunnitelman tavoitteita.

Oulunkaaren vanhuspalvelut on toteuttanut vanhuspalvelulain asettamia tavoitteita viime syksystä lähtien Ikäihminen toimijana -hankkeen tukemana. Ikäihminen toimijana – vanhuspalvelulain toimeenpanoa Pohjois-Suomessa -hanke on sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama, ja siihen kuuluvat Lapin kuntien lisäksi Kuusamo, Kainuu ja Oulunkaari. Hankkeen päätarkoitus on kehittää hyvinvointia ja ikäihmisten kotona asumista tukevia palveluita ja palveluprosesseja.

Lisätietoja
hanna.siltakoski@oulunkaari.com, 050 436 6593

« Takaisin