07.02.2012
Oulunkaaren Yrityskaari- hanke neuvoo ja kouluttaa yrittäjiä

Minkälaista apua sinun yrityksesi tarvitsee?

 

Oulunkaaren kuntayhtymän Yrityskaari-hanke järjestää paikallisille yrityksille juuri sellaista koulutusta, mitä yrittäjät haluavat. Yritykset voivat osallistua yhteiskoulutuksiin, tai yhden tai useamman yrityksen henkilökunnalle voidaan räätälöidä oma koulutus jostakin erityisaiheesta. Lisäksi hanke tarjoaa yrityksille täysin yksilöllistä apua, jossa eri alojen asiantuntijakonsultit pureutuvat yrityksen ongelmiin yhdessä yrittäjän kanssa.

Koulutukset ja konsultointi voivat liittyä mihin tahansa yrittämisen osa-alueeseen kuten markkinointiin, talouden suunnitteluun, tuotteistamiseen tai kansainvälistymiseen. Lisäksi hankkeeseen palkattava atk-asiantuntija auttaa yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä. Häneltä voi saada tukea esimerkiksi verkkokaupan perustamiseen, tietoturvan parantamiseen ja laitteistohankintoihin. Yritykset maksavat palveluista pienen omavastuuosuuden.

Hankkeen projektipäällikkö Arja Packalen korostaa, että hanke on tarkoitettu aivan kaikenlaisille yrityksille vasta aloittaneista yhden miehen yrityksistä aina isoihin pitkän linjan tekijöihin.

Kiiminkiläisellä Packalenilla on pitkä kokemus majoitus- ja ravitsemisalan yritystoiminnasta.

-       Yrittäjä on monesti kovin yksin. Silloin tällaiset hankkeet ovat erinomaisia apuvälineitä, jotta saa tukea ja apua. Koulutuksiin osallistumalla tapaa muita yrittäjiä, ja verkostoitumisesta saa uutta virtaa ja energiaa, hän toteaa.

Iissä, Pudasjärvellä, Utajärvellä ja Vaalassa toimiva ESR-rahoitteinen hanke jatkuu vuoden 2013 loppuun asti. Hanketta rahoittavat myös jäsenkunnat sekä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Atk-asiantuntijan palveluita on saatavissa helmikuun lopusta ja konsulttien palveluita maaliskuun lopusta lähtien. Myös ensimmäiset koulutukset pyörähtävät käyntiin jo kevään aikana. Erilaisista koulutus- ja konsultointitarpeista voi ilmoittaa projektipäällikkö Arja Packalenille, (08) 5875 6911, arja.packalen@oulunkaari.com.

 

« Takaisin