07.09.2011
Lähiruokaviikko 37/2011

Kainuussa vietetään Lähiruokaviikkoa 12.9.-18.9. Vaalan kunnan ruokalistalla on Oulujärven hauesta itse valmistettua kalamureketta, Hietalahden myllyn Luomu-ohramannapuuroa ja Kainuun puolukoista keitettyä puolukkasoppaa sekä alueen vihanneksia ja juureksia.

Lisäksi Vaalan päiväkoti ja ryhmäperhepäiväkoti Tuulentupa siirtyvät 15.9. Portaat luomuun ohjelman 1. askeleelle. Se tarkoittaa sitä, että joka aamu on aamupuuro keitetty luomuraaka-aineesta. Lisäksi tarjotaan juureksia sormipaloina välipalalla ja ruuan lisänä.

Lähiruuan käyttö julkisissa ruokapalveluissa on edelleenkin ”lapsen kengissä”. Linjauksia, päätöksiä ja hankkeita on asian tiimoilta ympäri maata tälläkin hetkellä käynnissä. Pienet kunnat ovat avainasemassa lähiruuan käytössä ja hankintalakikin antaa siihen mahdollisuuksia. Järjen käyttö on kuitenkin sallittua. Julkisissa ruokapalveluissa työskentelevät ovat suuressa vastuussa siitä, mitä lapsille ja vanhuksille tarjotaan. Ruuan jäljitettävyys korostuu tulevaisuudessa.

On tärkeää, että raaka-aineet ovat puhtaita ja turvallisia. Puhdas ja terveellinen ruoka on osa terveyden edistämistyötä. Vaalan kunnanvaltuusto on kuntastrategiaa hyväksyessään  päättänyt myös siitä, että Vaalan kunnan ruokapalveluissa käytetään mahdollisuuksien mukaan lähellä tuotettuja raaka-aineita.

Jotta meillä on  tulevaisuudessakin lähiruokaa saatavilla sitä on käytettävä ja ostettava tänään.

Hyvää lähiruokaviikkoa toivottaa

Leena-Kaisa Pärkkä, lähiruokakummi

« Takaisin