23.05.2019
Tilinpäätös 2018 - kunnanjohtajan katsaus

Tilinpäätös 2018

Olemme kuntastrategiassamme asettaneet tavoitteeksemme olla vetovoimainen, luontoarvoistaan ja hyvin-voivasta yhteisöstään tunnettu kunta, jossa on hyvä tehdä töitä. Haluamme olla yritysmyönteinen, taloudellisesti vakaa toimija ja fiksu omistaja. Näiden tavoitteiden eteen olemme työskennelleet jälleen yhden vuoden, ja sanoisin meidän olevan sen jäljiltä taas lähempänä tavoitteitamme.

Haasteiden ja koko kuntakenttää koskettavien epävarmuustekijöiden kanssa on toki jouduttu kamppailemaan, mutta olemme pärjänneet niiden kanssa hyvin. Yleinen noususuhdanne ja työllisyyttä edistäneet kansalliset toimet näkyvät hienosti tilastoissa, mutta kuntatalouden kannalta vuosi 2018 oli synkkä kautta maan. Tulos painui negatiiviseksi peräti kahdessa kolmasosassa kunnista, Vaala mukaan lukien.
Neljän erinomaisen tuloksen jälkeen tilinpäätöksemme on hieman alijäämäinen, peruskunnan osalta noin 122 000 euroa, mikä sisältää kiinteistöjen tasearvojen lisäpoistoja noin 80 000 euroa. Kunnan omassa toimin-nassa säästöjä suhteessa budjetoituun syntyi teknisellä osastolla ja sivistysosastolla. Hallinto-osasto alitti myös budjetin Oulunkaaren ostopalveluita lukuun ottamatta. Verotuloennusteeseen nähden veroja kertyi noin 160 000 euroa vähemmän – tähän vaikutti esimerkiksi kilpailukykysopimuksen leikkaukset kuntalaisten henki-lökohtaiseen tulokertymään. Myös valtionosuuksia saimme noin 30 000 euroa ennakoitua vähemmän.


Lainakantamme on korkea, mutta olemme pystyneet lyhentämään sitä lisävelkaantumisen sijaan: vuoden 2018 lopussa kunnalla oli lainaa noin 10 066 000 euroa. Lainamäärä väheni vuoden 2018 aikana noin 322 000 eurolla. Asukasta kohden kunnalla oli lainaa vuoden lopussa 3506 euroa, kun vuosi sitten vastaava määrä suhteessa silloiseen asukaslukuun oli 3530 euroa.
Budjetin ylitys selittyy ennakoitua vähäisemmäksi jääneiden tulojen lisäksi sosiaali- ja terveyskulujen noin puolen miljoonan euron ylitykseen suhteessa alkuperäiseen talousarvioon. Vuoden lopulla Oulunkaaren kuntayhtymälle myönnettiin 340 000 euron ylitysoikeus, mutta arvio ei aivan riittänyt. Vaalassa sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelutarpeet ovat korkeat. Edellisenä vuonna THL:n sote-tarvekerroin oli meillä 43 prosenttia yli maan keskiarvon.

Kunnassamme sote-kuluihin vaikuttavat erityisesti erikoissairaanhoidon korkeat kustannukset, lasten ja perheiden lisääntyneet palvelutarpeet, ikääntynyt väestö, työttömyys, korkea sairastavuus, pitkät etäisyydet sekä huoltosuhteen heikkeneminen.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden peruspalvelut Vaalassa toimivat hyvin. Kotiin vietäviä palveluja ja palveluohjausta on kehitetty. Palvelutakuut toteutuvat ja mm. lääkäri- ja hoitajapalveluja on hyvin saatavilla. Sähköisiä palveluja ja teknologisia ratkaisuja on otettu sote-palveluissa enenevässä määrin käyttöön. Hyvinvointia ja terveyttä edistävää, ennaltaehkäisevää työtä tehdään yhteistyössä Oulunkaaren, kunnan ja mm. kolmannen sektorin kanssa. Kuntayhtymäyhteistyöstä on löydetty synergiaetuja kunnan erityispiirteet huomioiden.

Vaalan kuntaorganisaatiossa on vuonna 2018 valmisteltu uutta ja valmistauduttu muutoksiin. Valtakunnallinen, kaikkia kuntia koskeva murros jatkuu. Vuoden 2019 puolelle hieman päästyämme maamme hallitus irtisanoutui, ja pitkään tekeillä ollut sote- ja maakuntauudistus kaatui. Uudistuksiin valmistautumiseen käytettiin kunnassa ja Oulunkaaren kuntayhtymässä työtunteja ja muita resursseja mittavasti.

Tulevasta emme vielä tiedä, mutta sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen uudistaminen on muodossa tai toisessa tulevan uuden hallituksen tehtävälistalla. Epävarmuuden jatkuessa voimme parhaiten valmistautua muutoksiin, joiden sisällöstä emme vielä tiedä, hoitamalla kunnan lakisääteisiä ja itselleen ottamia tehtäviä mahdollisimman hyvin. Kuntalaisten hyvinvoinnista ja kunnan taloudesta on pidettävä huolta. Tähän olemme kuntastrategiassamme sitoutuneet.

Vuoden aikana valmisteltiin ja koettiin muutoksia myös omassa kunnassamme. Talouden tasapainottamiseksi ja palveluiden parantamiseksi tehtiin paljon puhuttaneita päätöksiä esimerkiksi ikäihmisten palvelurakennetta ja kouluverkkoa koskien. Kunnan henkilökunnassa tapahtui vuoden aikana lukuisia muutoksia. Henkilöstön vaihtuessa myös tehtävänkuvia on tarkastelu uudelleen. Valmistelimme vuoden 2019 alusta voimaan tulleen virasto-organisaation muutoksen, jossa perustettiin hyvinvointiosasto sivistysosaston, teknisen osaston ja hallinto-osaston rinnalle. Vastuualueita ja niiden osia siirrettiin muutoksen yhteydessä osastolta toiselle.

Organisaatiomuutoksessa erityistä huomioita on kiinnitetty hyvinvointityöhön, kuntalaisten osallistamiseen ja tiedolla johtamiseen. Määrätietoisesti hyvinvointiin ja terveyden edistämiseen panostamalla saavutamme ennen kaikkea inhimillisiä, mutta myös taloudellisia säästöjä myöhemmin tulevaisuudessa.
Kaavoituksen osalta vuosi oli vilkas: Turkkiselän alueelle käynnistettiin tuulivoimaosayleiskaavan laatiminen, rantaosayleiskaavat päivitettiin Manamansalossa, Jaalangassa ja Kankarissa ja keskustan asemakaavaa jatkettiin hyväksymällä Vaalankurkkuun uuden asuntoalueen kaava.
Elinkeinojen alueella panostettiin erityisesti matkailun kehittämissuunnitelmaan, jonka valmistelu alkoi kesällä yhdessä Utajärven ja Muhoksen kuntien sekä kehittämisyhtiö Humanpoliksen kanssa. Rokua Geoparkin uuden sopimuskauden neuvottelut ja Unescon uudelleenarviointi ajoittuivat myös kesäkauteen. Vuoden retkikohde 2018 –voiton myötä saimme runsaasti näkyvyyttä, ja matkailu vilkastui selvästi.
Humanpoliksen ja kuntien kanssa yhdessä jatkettiin suunnitelmallista viestintätyötä. Alueemme yritykset teki-vät vuoden aikana investointeja, ja kunta mahdollisti monelle yritykselle toiminnan kehittämistä ja laajentamista myymällä kiinteistöjä ja tontteja. Vakituisen – ja vapaa-ajan asumisen tonttien hintapolitiikan tarkastelu aloitettiin, ja tonttikaupan vilkastuttamiseksi hintoja tarkistettiin useissa kohteissa alaspäin.
Kunnan edunvalvonnan keskeisenä tavoitteena pitkän ollut Vaalan vankilan toiminnan jatkuminen otti keväällä ison askeleen eteenpäin, kun hallituksen kehysriihessä tehtiin päätös Vaalan vankilan uusinvestoinnista. Loppuvuodesta sijaintipaikaksi ratkenneeseen Järkikyläntien ja Vaarakaarrontien risteykseen rakennetaan noin satapaikkainen uusi suljettu vankila. Välittömät työllisyysvaikutukset ja välilliset rakennusajan ja toiminnan käynnistymisen jälkeiset elinkeinovaikutukset tulevat olemaan kunnalle merkittävät.
Varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa, lukiossa ja kansalaisopistolla on vuoden aikana tehty tinkimätöntä työtä ammattitaidolla ja laadulla oppilaiden ja opiskelijoiden etu edellä. Vaikka olemme pieni kunta ja oppilasmäärämme on laskeva, pystymme tarjoamaan lapsillemme ja nuorillemme monipuolista ja kansainvälistä opetusta. Laadukas opetuksemme on huomattu lähialueella, ja vuonna 2018 lukion uusien opiskelijoiden määrässä toteutui merkittävä parannus.
Kunnan kaikilla virasto-organisaation osastoilla ja luottamushenkilöiden toimielimissä on vuoden aikana tehty hyvää, sitoutunutta ja paneutuvaa työtä – lämmin kiitos siitä jokaiselle.

Olen uutena kunnanjohtajana erityisen iloinen tavasta, jolla kuntamme eri toimijat toimivat yhteistyössä yhteisten tavoitteiden eteen. Kunnan, yhdistysten ja yritysten yhdessä kesällä 2018 allekirjoittama elinvoimasopimus on erinomainen osoitus tästä.
Taloudellisen niukkuuden asettamista raameista huolimatta yhteishenkemme on hyvä, ja kykenemme tekemään tulevaisuuden kannalta tärkeitä päätöksiä ja linjanvetoja. Säästöjen hakemisen ohella pystymme panostamaan myös kehittämiseen ja luomaan parempaa tulevaisuutta.

On ilo ja kunnia olla mukana tekemässä tavoitteidemme mukaista yhteisöllistä, hyvinvoivaa ja viihtyisää Vaalaa!

Tilinpäätös 2018

Miira Raiskila
kunnanjohtaja


Jätä kommentti

Nimimerkki:

Kommentti:

Kirjoita näkyvissä olevat merkit: